Kassaennustamisella vauhtia kasvuun yrityksen kasvustrategiasta riippumatta

by Nomentia

lukuaika 2 min

Yrityksen kasvua voidaan kasvustrategiasta riippumatta joko vauhdittaa tai jarruttaa pitämällä huoli siitä, että kassaennustaminen on tehty huolellisesti.

Kassaennustaminen vauhdittaa tai jarruttaa kasvua kasvustrategiasta riippumatta

Yritys voi kasvaa kahdella tavalla, joko sisäisesti tai ulkoisesti. Sisäisen kasvun ehto on, että yritys pystyy myymään jatkuvasti enemmän tuotteitaan ja hankkimaan lisää maksavia asiakkaita. Ulkoinen kasvu tapahtuu yritysoston, fuusioitumisen tai uuden, rinnakkaisen yrityksen perustamisen kautta. Kummassakin tapauksessa kasvua on mahdollista vauhdittaa, tai jarruttaa, kassaennustamisen avulla.

Kassaennusteet tiivistävät talouden hallinnan historian

Sanotaan, että kaikki on kaupan, kun hinnasta sovitaan. Näin on myös yritysten kohdalla. Yritys kannattaa pitää myyntikunnossa, sillä muuttuvassa maailmassa ei koskaan voi tietää, milloin mahdollinen ostajaehdokas ottaa yhteyttä.

Yrityskauppatilanteessa myytävänä olevan yrityksen kassaennustekäytännön puuttuminen voi olla suoranainen sopimuksen pysäyttäjä. Huolellisesti laaditut kassaennusteet on helppo tiivistää yrityksen talouden hallinnan historiaksi ja osoittaa, kuinka menneinä vuosina on varauduttu verojen, osinkojen, lomapalkkojen tai suurempien investointien maksamiseen ja toisaalta, onko ylijäämä osattu käyttää viisaasti.

Tiliote tai kirjanpito ei kerro samaa informaatiota, vaikka niiden avulla onkin mahdollista osoittaa, että saamiset on kotiutettu ajallaan eivätkä ostolaskut ole jääneet rästiin.

Ostava yritys haluaa tietää ostettavasta yrityksestä paitsi synergiaedut, jotka se voi hyödyntää, myös sen, onko ostettavan yrityksen kassa ja sen hallinta kunnossa. Tilannetta voi verrata mihin tahansa pitkäaikaiseen sijoitukseen.

Yritys on yhtä varma sijoituskohde kuin sen kassavirrat ovat

Tilanne on sama, vaikka yrityksestä on myynnissä vain osa. Sijoittajan näkökulmasta yritys on yhtä epävarma sijoituskohde kuin sen kassavirrat ovat. Käytännössä yrittäjän on hyvin vaikeaa todistaa sijoittajalle tulevaisuuden tuotto-odotuksia ilman kassaennustetta ja kassaennustamisen tuottamia raportteja.

Jokainen tietää, että lainaa hakiessa on tärkeää pystyä osoittamaan oma kyvykkyys maksaa laina takaisin eli osoittamaan tulevien kassavirtojen riittäminen lainaerien suorituksiin. Entä jos kyseessä on kasvuyritys tai uusi yritys, joka ei perinteisin keinoin saa lainaa pankista vaan oman pääoman hankkiminen on ainoa tapa kerryttää kassaa ja rahoittaa toimintaa? Ainokasi vaihtoehdoksi jää sijoittajan vakuuttaminen yrityksen elinkelpoisuudesta.

Kassaennusteen puuttuminen voi vesittää parhaatkin myyntiprojektiot

Sijoittajakandidaattien näkökulmasta kassaennusteen ylivertaisuus verrattuna esimerkiksi myyntiprojektioihin on sen suhde reaalimaailmaan. Tulevat, todeksi osoitetut kassavirrat kertovat sijoittajalle eri kieltä kuin imaginäärinen myyntiprojektio, joka perustuu esim. vuoden tai kahden vuoden takaisiin myynteihin.

Myynti on kausivaihtelulle ja inhimillisten tekijöiden vaikutukselle altis. Raha ei valehtele. Kassaennusteen perusteella sijoittaja voi muodostaa erilaisia tunnus- ja suhdelukuja, jotka avaavat näkymää sijoituskohteena olevan yrityksen liiketoiminnan kannattavuuteen ja auttavat sijoittajaa tekemään päätöksiä.

Kohti kannattavaa kasvua

Kassaennustaminen turvaa kannattavan kasvun. Nopea kasvu ja heikko kannattavuus ovat yhdistelmä, jotka ajavat yrityksen maksuvalmiuden ja omavaraisuusasteen nopeasti alas. Ennakoimalla tulevat kassavirrat ja likviditeetin, yritys saa aikaa reagoida kasvun vaatimiin investointeihin, rekrytointeihin ja myynnin kuluihin. Kasvu ei ole ilmaista. Voidaankin sanoa, että kasvustrategian perimmäinen tarkoitus on sen kirkastaminen, miten liikevaihtoa saadaan kasvatettua ja millä se maksetaan.

Kassavirtojen dokumentointi sujuvoittaa asiointia viranomaisten kanssa

Yksi sidosryhmä, jota varten on syytä tehdä edes yksinkertaista kassaennustamista, on viranomaiset. Yritykset joutuvat erinäisistä syistä tekemisiin erilaisten viranomaisten kanssa elinkaarensa aikana. Tällaisia viranomaisia ovat mm. veroviranomainen ja erilaiset toimialoja säätelevät instanssit. Mitä tarkemmin yritys on dokumentoinut, mistä sen kassavirrat ovat kulloinkin muodostuneet ja mihin ne on käytetty, sitä sujuvampaa ja nopeampaa asiointi viranomaisten kanssa on.

Olen aiemmassa kassaennustamista käsittelevässä blogissani pohtinut ajankohtaa, jolloin yrityksen olisi hyvä aika siirtyä käyttämään kassaennustamisen ohjelmistoa. Kasvustrategiasta riippumatta kasvu on painava syy harkita ohjelmiston hankkimista. Kasvuun liittyviä kassaennustamisen haasteita ovat mm.:

  • Yrityksen toimialasta riippuen kasvuun liittyvät asiakas- ja/ tai tuotekohtaiset kassavirrat
  • Maksuvalmiuden suunnittelemisen tarve

Nomentia Liquidity:n avulla kohti modernia kassaennustamista

Nomentian Liquidity-ominaisuuden avulla teet lyhyen ja pitkän aikavälin kassaennusteet, seuraat kassavirtoja ja lajittelet niitä dimensioihin (valuutat, tilit, yhtiöt). Raportointityökalun avulla saat tuotettua joustavasti kassaennustamisen raportteja. Liquidity on osa Cash Management -kassanhallintajärjestelmää. Lue lisää Nomentia ratkaisusta täältä.

Nomentian Liquidity-moduulin ominaisuuksiin voit tutustua täällä.

Kassaennustamisen avulla tehot irti kasvustrategiasta ja yritys myyntikuntoon

Kassaennustaminen on käyttöpääomahallinnan työkalu. Tarkoituksena on vapauttaa rahaa ulos mahdollisimman nopeasti ja maksaa sitä ulos mahdollisimman hitaasti. Kassaennustaminen antaa hyvän ja kattavan näkyvyyden siihen tietoon, paljonko rahaa sitoutuu toimintaan. Tämä tieto on tärkeää olla saatavilla, kun laaditaan kasvustrategiaa tai valmistaudutaan yrityskauppaan.

Lue lisää kassaennustamisen haasteista Nomentian blogista. 

 

We’d love to meet you!

Have you explored our solutions and you’ve found them interesting? We’d love to meet you and show you more!
Contact us

Hyper modular

Nomentia has a hyper modular approach. Take only the solutions that you need and integrate them into your existing technology stack.

Connect with your banks easily

We help you to connect with over 10 000 banks globally through host-to-host, SWIFT, and local connections.